Niin siinä kävi, että ryhdyimme siipan kanssa maksamaan omia seiniä! Löysimme aivan unelmiemme kodin, juuri sellaisen, mitä olemme pikkuhiljaa talven aikana etsiskelleet. Pieni kaksio on muuten ok, mutta pintaremontilla siitä tulee upea! Kaiken tekee ihanaksi tietenkin se, että vaikka koti on pieni, se on oma (tai siis aika suurelta osin pankin, näin alkuun).

Aikuisjuttuja on titenkin siistiä tehdä, ja muutos on aina hyvästä, senhän olemme jo tässä vuosien aikaan huomanneet. Elämän eteneminen on huisia, ei voi jäädä tuleen makaamaan, koska silloin lamaantuu.

Tietenkin pelottaa ihan perkeleesti, niin kovasti välillä että oksettaa. Sitten kun vähän aikaa miettii, niin ahdistus rahoista helpottaa, ja suunnitelmat valtaavat pään. Mies on ihanista ihanin: saan suunnitella värimaailmat ja remontin ihan itse! (Tähän mennessä olen kuitenkin leikkinyt hyvää tyttöystävää ja keskustellut asioista myös miehen kanssa. Keskustelu tosin voi olla jokseenkin eri asia, kuin mielipiteen kuuntelu tai varsinkaan sen huomioon ottaminen.) Hän on kuulemma aina ajatellut, että sitten kun on oman asunnon laittamisen aika, niin hänellä on nainen, joka saa toteuttaa näkemystään asian suhteen. Nyt kuulemma on, niin ei tarvii yhtään pelätä. (Eikö se muista aikoja jolloin muutti tänne mun tyttöasuntoon?? Itse vielä sanoi, että kotini muistuttaa K-raudan värikarttaa...). Hahaha, no, muisti saattaa palata pätkittäin...

Uudessa asunnossa on se eittämätön haittapuoli, että siinä ei ole vaatehuonetta! Kaappitilaa on joo, mutta eihän se sama asia ole... Toisaalta, lohdutukseksi mies on luvannut hankkia mulle ison kenkäkaapin eteiseen, johon saan sipsukengät ESILLE!!!!!! Lenkkarit voi kuulma tunkea jonnekin, minne aurinko ei paista. Voi, miten sitä rakastankaan! <3

PS.Vein tänään miehelle aamiasen sänkyyn alastomana ihan vitsillä (eiliseen keskusteluun viitaten), mutta Hesarinjälkeisaika jäi uupumaan, kun aloin esitellä visioita tulevan keittiön seinän väristä. XD