"Kaikesta päätellen rakkaussuhde oli jotain aivan muuta kuin se siisti rituaali, jota Jenny ja Mick olivat noudattaneet kuin katrillin tanssijat, jotka ottivat aina määrätyt askeleet. Rakkaussuhteessa, Jenny epäili, ihminen riisuutui myös tunnetasolla, psyykkisesti, ei vain fyysisesti - lakkasi ajattelemasta, heittäytyi siihen täysillä." (Trollope, Jenny. Espanjalainen rakastaja. WSOY. 1993.)

Olen huomannut alkaneeni luisua takaisin mielikuvitusmaailmaan, jossa kuvittelen täydellisiä, vatsanpohjaa mykertäviä kohtaamisia, tapaamisia joissa hengitystään pidättäen odottaa toisen seuraavaa hengitystä, sanaa, sydämenlyöntiä. Nautiskelen näistä kohtaamisista aina nukahtamisen hetkellä, silloin tällöin kahvikupin ääressä ulos tuijotellen ja välillä myös yksin lenkillä tallaillessani pakkasillassa. Haluaisin rakastua, hullusti ja heittäytymällä, mutta samaan aikaan todellisuudessa en halua tyytyä mihinkään keskinkertaiseen. Vatsanpohjani haluaa mykertyä, sormeni haluavat olla luodut koskettamaan toisen sormia. Nyt kun olen tyytyväinen elämääni yksin, on aikaa haaveille ja mielikuville.

Olen myös palannut alkuperäiseen suunnitelmaani tavata ja hullaantua pitkään ja tummaan mieheen. Miksi koskaan hairahduinkaan siitä? Monelta vaivalta olisi säästynyt, jos olisi vaan pysytellyt suunnitelmassa. Tämän siitä saa, kun hairahtaa sivupoluille: monta epämääräistä vuotta ja kuitenkin loppujen lopuksi paluu takaisin alkuun. Tällä kertaa en hairahda, eli vaaleat viikingit älkööt vaivautuko!

On myös tullut huomattua, että maailmassa on aivan jäätävän järjettömän hyvännäköisiä miehiä! Erittäin potentiaalisia päähenkilöitä nukahtamishetkiini... Ja epämääräisen pitkään jatkuneella kuivalla kaudellahan (mikä, tähdennettäköön, on täysin oma valintani) tuskin lienee mitään tekemistä asian kanssa.