Yhdistetyn passivoitumis- ja suklaansyöntivaiheen jälkeen olen nyt saapunut siivouvaiheeseen. Olen alkanut pitää käsin tiskaamisesta ja  erityisesti lattioiden luuttuamisesta. Olen löytänyt mikrokuituliinojen ihmeellisen maailman, samoin kuin koko siivouvälineiden koko kirjon. Hyvät naiset ja herrat, minusta on tullut siivouhifistelijä! Pystyn samaistumaan Frendien Monicaan nyt myös siivoutasolla, en pelkästään "kivat vaatteet ja ihanat kengät"-tasolla. Tämän päiväisen siivousurakan jälkimainingeissa olen täysin vakuuttunut siitä, että tarvitsen ikkunanpesusuihketta ja -liinoja. Juuri tänään, kaikista päivistä, kun kaupat ovat kiinni! Huono tuuri, mutta säästyypähän rahat...ainakin huomiseen.

Kummallista, miten parisuhteessa eläessäni inhosin siivoamista. Se oli vain välttämätön paha, jonka yritin kaikin keinoin delegoida eteenpäin puolisolleni. Ei ole reilua, että toiseen kanavoidaan patoutunut paha olo suhteen puolesta. Kaikki tiuskimiset ja riidat roskien viennistä ja tiskeistä olivat vain oireita jostain paljon syvemmällä olleesta pahasta olosta. Vuorolistoilla ja kotitöiden jakamisella hoidettiin vain oiretta, ei itse vaivaa. Nyt tiedän paremmin ja olen tehnyt iloisen havainnon: nautin yksinasumisesta. Rakastan asuntoani ja itseäni jo niin paljon, että tykkään jopa siivouksesta! Se on jo valtava edistys entiseen harmauteen ja välinpitämättömyyteen.

Ovatko nykyparisuhteiden roolijaot vielä tiukassa? Mies käy töissä ja puuhaa omiaan (sis. penkki- tai käytännönurheilun, television katsomisen ja pub-illat poikien kanssa), nainen käy töissä ja hoitaa kodin. Tai ainakin stressaa kodinhoidosta ja yrittää järjestää sen hoidon jotakin kautta. Tiedän muutaman parisuhteen, joissa miehet osallistuvat kotitöihin mukisematta, jos heille selvästi osoitetaan omat vastuualueensa. Mutta oma-aloitteisuuttakin tarvitaan, eihän voi olla niin, että aikuisessa parisuhteessa toisen täytyy koko ajan muistutella ja pyytää toista osallistumaan taloudenpitoon. Tiedän kyllä tapauksia, joissa pariskunnan mies on innokkaampi siivooja, ja naista täytyy hoputella tyttöjeniltojen välissä ottamaan osaa kotiaskareisiin. Onneksi on näitäkin, etteivät käsitykset kotielämästä juurru liian tiukkaan.

Naisilla on jo pitkään ollut mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Siitä pitää nauttia, ottaa kaikki irti eikä alistua omien mielikuviensa ja käsitystensä vangiksi. Minun elämäni on tähän asti ollut kuin mielikuvaani täydellisestä elämästä. Mitä kuuluu tehdä, miten kuuluu tehdä ja miten kuuluu olla kulloisessakin tilanteessa ja seurassa. Nyt vain on niin, että olen kyllästynyt katselemaan itseäni ulkopuolelta ja miettimään miten pitäisi... Nyt opettelen varovasti ja pikkuhiljaa miettimään miten haluaisin.

Romanttiset mielikuvani, jotka perustuvat historiallisiin romaaneihin, ovat romuttuneet kovalla hinnalla. Miksi pitäisi mennä nuorena naimisiin? Ei nykyaikana tunneta käsitettä vanhapiika. Voi olla sinkku, tai uralleen omistautunut. Miksi puolison pitäisi olla rikas? Kyllä ihmisen pitää pystyä itse aikaansaamaan ja turvaamaan haluamansa elintaso! Puolison varallisuus tai ylipäätään olemassaolo ovat plussaa, mutta pisimmän suhteen elämänsä aikana ihminen muodostaa itsensä kanssa. Kun siinä suhteessa on onnellinen, pystyy ehkä seikkailemaan myös parisuhteessa toisen kanssa.

Kotini on linnani, sanotaan. Yhdyn näkemykseen täydestä sydämestäni. Vaikka kuinka pieni tai vetoinen se olisi, se on omaa aluettani nyt. Ja sydämeni on linnani vartija. Koiran lisäksi tietysti. Ei kai lisäturva ole pahitteeksi, jos sydän vaikka sattuu olemaan vähän särkynyt tai suojaton?