Olen seurannut Hesarin "kohti Kööpenhaminaa"-sarjaa hiukan surullisissa mielin. Sen eduksi on luettava lukijalähtöinen lähestymistapa. Melko suurellekin yleisölle tarkoitettu juttusarja selittää ilmastopolitiikan kiemuroita kohtuullisen kansantajuisesti, sitä lukeakseen ei tarvitse olla maisteritason ilmastoammattilainen. Kuitenkin mielestäni jutut voisi kirjoittaa vielä enemmän lukijaystävällisempään sävyyn. Nyt jopa alaa opiskelevana juttu tuntuu jäävän joskus kesken jaarittelevuuden takia. Vaikka tarkoitus lienee auttaa tavallista lukijaa seuraamaan kansainvälisen ilmastopolitiikan yhtä tämän hetken ajankohtaisimmista tapahtumista, ei silti pidä sortua liian räikeisiin yleistyksiin tai oikopolkuihin. Tavallinenkin lukija ansainnee perusteluja. Erinomaista kuitenkin on, että Hesari on ottanut asiakseen pitkäjänteisesti seurata ilmastosopimuksen ratkaisujen kehittymistä pitkällä aikavälillä ja taustoineen. Hyvä!

Hesari ei tietenkään ole vastuussa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta, eikä näin ollen sitä voi syyttää uutisten sisällöstä. Minua murehdittanut seikka liittyykin kansainvälisen politiikan haasteisiin ja valtioiden asenteisiin yleensä: jos tuo toinen ei tee, niin ei sitten mekään. Sama ajattelumalli tuntuu vaivaavan ihmisiä yleensä, vaikka kysymys on koko laajuudessaan yhteisen hyvän edistämisestä. Joukossa tyhmyys tiivistyy, sanotaan. Suomalainen sanonta pätee näköjään myös kansainvälisten Joukojen kohdalla.

Ilmastonmuutos on fakta, jonka jo kaikkein konservatiivisemmatkin joukot myöntävät kuuluvan ihmisen toiminnan vaikutuspiiriin. Vaikka tämä tosiasia on jo myönnetty niin kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) kuin valtiollisellakin tasolla, tuntuvat päättäjät vain kohauttelevan olkiaan. Aivan kuin ilmaston lämpeneminen olisi juna, joka etenee raiteillaan pysähtymättä ja runnoen esteet tieltään. Näin jossain määrin lieneekin, muutokset ilmakehässä  kun tapahtuvat pitkien aikavälien kuluessa, mutta junissakin on hätäjarrut. Taloudellisen taantuman kohdatessakansakunnat täydellä rytinällä valtiot toimivat nopeilla aikatauluilla saadakseen käyntiin tehokkaan elvytyksen. Kansallisen tason lisäksi kansainvälinen yhteistyö toimi rivakasti, sillä vaakakupissa painoi oman edun lisäksi myös maailmantalouden pyöriminen. Vaikka talous vielä jossain määrin takkuuaakin, tuloksia on jo saatu aikaan. Tämä antaa toivoa myös ilmastokysymysten kanssa painiville tahoille. Tarpeeksi tärkeäksi painotettu kansainvälinenkin asia saa valtiot oman edun ajamisen lisäksi ohjaamaan yhteistäkin junaa oikeammille raiteille.