On taas kiistaton fakta, että kevät etenee hurjaa vauhtia! Ihanaa, aika menee nopeasti ja toukokuu tulee ihan pian.

Elämässä ei ole oikeastaan tapahtunut mitään mullistavaa ja ihmeellistä, sillä loistava suunnitelma muuttaa Turkuun on yhä voimassa. Olen hakenut sieltä päin kovasti töitä, toistaiseksi ilman tulosta, mutta kaipa sieltä nyt jotain löytyy!! On pakko! Tällä hetkellä funtsin vain, josko pelaisin riskillä ja kylmän viileästi sanoisin jo tämän asunnon irti ja alkaisin etsiä uutta Turusta toukokuun alusta. Onhan se aika riskaabelia, mutta toisi vähän jännitystä elämään ja ainakin potkua työnhankintaan :) Tällä viikolla pitää tehdä päätöksiä, sillä tässä kämpässä on kuukauden irtisanomisaika...

Olen kylläkin jo tehnyt vaikka mitä järjestelyjä elämässäni ja muutenkin, mm. hoitanut vakuutusasiat kuntoon, hankkinut rahaa, käynyt vaatekaapit läpi ja heittänyt muutenkin ylimääräistä tavaraa kasoittain pois. Periaatteena on ollut, että mitä en ole tässä asuessa tarvinnut, tulen tuskin tarvitsemaan jatkossakaan. Muutto Turkuun on tarkoitus hoitaa mahdollisimman vähällä vaivalla.

Muuten samoilla mennään, yritän kynsin hampain pitää kiinni koulun, koirien ja töiden ulkopuolisestakin elämästä. Kävin Kuopiossa visiitillä, ja viikonlopun aikana hoidin kuntoon kuukauden kulttuuriset riennot: perjantaina elokuvissa Himoshoppaaja (katsos, minusta on tehty elokuva!), lauantaina teatterissa (Särkelä itte, ei mikään suosikki ollut) ja sunnuntaina hiihtokisoissa kannustamassa kummityttöä (1,5wee). Olin reissussa nuoremman koirani kanssa kahdestaan, jotta laatuaika sen kanssa kahdestaan loisi meille vähän parempaa suhdetta. Olen vääntänyt puolesta ja vastaan, että pitäisinkö sen vai pitäisikö minun luopua siitä, kun aika ei tahdo millään riittää kahdelle koiralle, mutta olen nyt toistaiseksi ajatellut kuitenkin pitää sen... onhan niistä toisilleen seuraa, ja on se kuitenkin aika mainio tyyppi! Lisäksi, kenkäfriikin koiran pito huushollissa etuoikeuttaa suuren kunnollisen kenkäkaapin hankintaperusteet!!

Yksi aamu kirjoittelin päiväkirjaa (jota olen taas uskaltautunut kirjoittamaan pikkuhiljaa jouluisen episodin jälkeen... silti huomaan, etten vieläkään kirjoita siihen syvimpiä ajatuksiani, sillä tuntuu, etteivät ne enää pysyisi ominani. Siis epäluottamusta päiväkirjaa kohtaan, kummallista), ja mieleeni pulpahti lause: minä alan eheytyä. Ei minulla ulkonaisesti ihan kamalan huonosti ole varmaankaan mennyt tässä talvellakaan, mutta nyt huomaan pikkuhiljaa eron sisäisen hyvinvoinnin edetessä. Ja olen tästä kehityksestä kovin iloinen!

PS. Eräs Desmond Miettinen on yhäkin jossain määrin kuvioissa ;) Elämää ei ilmeisesti pidä tehdä liian helpoksi... Säilyypähän mielenkiinto ja haasteet!