Mikä kevättä vaivaa? Kauhea levottomuus iskee heti, kun vuosi kääntyy tammikuulle. Kumma juttu, ja mikä kaiken lisäksi sitä Turkuakin oikein vaivaa? Se on taas tapetilla (onko se joskus tosiaan poissa ollutkaan?). Kaveri soitti ja sanoi Turussa olevan paljon semmoisia paikkoja auki, joihin minä voisin hakea ympäristöinsinöörin papereilla (en ole uskaltanut käydä katsomassa) ja samainen kaveri lähetti harjoittelupaikkalinkin kera kehoituksen, että ala kalppia Turkuun sieltä ja suorinta tietä. Argh, ihan kuin jotain kehotuksia muka kaipaisin!!

Joku siellä Turussa jäi pahasti kesken, ja luulen, että se on rakkaussuhteeni itse kaupunkiin. En aio sanoa pahaa sanoa ihanasta kesäkaupungistani, enkä siellä tapaamistani ihmisistä, sillä vialla olin minä ja elämäntilanteeni. En ollut valmis suhteeseen Turun kanssa. Ja vaikka olen täältä kotikaupungista löytänytkin elämäni rakkauden (tai taas löytänyt tai siis varmaan vaan ottanut silmän käteeni ja katsonut) ja olen ollut täällä hyvin, hyvin onnellinen, niin jämähtämistä en aio suvaita itseltäni enkä kumpparilta! Onneksi puolisko on niin mukautuvainen ja seikkailunhaluinen, että voisi se minun kanssani lähteäkin :) Mutta mutta, Kuopiossa on puolensa. Rakastan minä tätäkin paikkaa.

Tehdessäni oman alan töitä täällä etänä ja istuessani päivät pitkät koneella vailla tietoa tulevasta tulee välillä semmoinen olo, että nyt äkkiä jotain sutinaa!  Jopa lounaat Turun kauppiksella tai proffassa (no aivan todella villiä) saavat ajan kultaamia sävyjä. Töiden tekeminen yksin on tylsää eikä vaan oikein sovi minulle. Haluan sosiaalisuutta! Draamaa ja absurdeja käänteitä (niitä hankkiakseni aion uhmata kohtaloa ja mennä maanantaina käymään kelan toimistossa, perkeleet kun jäädyttivät opintotukeni) haluan elämääni, mitä järkeä on tylsässä arjessa!

Mies tekee koulussaan niin pitkää päivää, että asun käytännössä yksin (missä kyllä on puolensa). Todella kätevää muuten, paitsi että silti vaatehuoneesta puolet on valloitettuna kauluspaidoilla ja muilla miesvaatteilla. Hmph. Luojan kiitos mies on kohta valmis rakennussuunnittelija-talonpiirtäjä-insinööri, ja on luvannut suunnitella meille hienon talon varustettuna vaatekaapilla á la Carrie, eli valot, tilaa ja double doors. Ja miksi olinkaan juuri tämän ihmisen kanssa??

Pyörähdimme vuodenalottajais-shoppailumatkalla Riikassa tammikuun alussa. Täytyy sanoa, että tein todella hyviä löytöjä sekä itselleni (pinkit, täydelliset korkkarit ja humpuukilaukku, jota ihanampaa saa hakea) että miehelle. Olen pyynnöstä aloittanut miehenkin kengittämisen (ja ehkä ihan pienissä määrin vaikuttamisen tyyliinkin yleisesti?? Nimittäin huomaan yhä useammin huppareiden ja tennareiden jäävän kaappiin kauluspaitojen ja uusien kenkien lähtiessä mukaan:D Me like!). Mies on tyytyväinen ja kiittelee. Rakkaus on ihanaa, ja tämän ihmisen kanssa vielä ihanampaa.

Kun vaan sais rauhan tuolta Turulta... mutta kun siellä olis niin KIVA asua, ja olis myös TOSI kätevää asua lähellä pk-seutua. Mutta huoh. Voi kai sitä reissata... (=alkakaas kaverit katsastella sopivia päiviä, kohta hurautetaan!)