Haha, kollega kutsui minut mukaansa hienoon ja tärkeään ja todella hyödylliseen edustamis- ja verkostoitumistilaisuuteen Helsinkiin. Tapahtumassa on musiikkiesityksiä, apurahojen jakoja, coctail-systeemit sekä yleistä seurustelua. Paikalle odotetaan noin miljoona erilaista silmäätekevää teknistieteellisen sektorin pamppua. Todellinen tilaisuus itsensä markkinointiin siis, eikun vaan reippaasti seurustelemaan muiden alalla toimijoiden kanssa. Tasavertaisena!

No, kutsun tullessa mitä tein ensimmäisenä? Kuka arvaa, anyone?  Aloin tietenkin miettimään, mitä laitan päälle moiseen tilaisuuteen! Kutsussa lukee tumma puku, ja ajankohta on keskiviikkona klo 15-18. Tämä tarkoittaa siis, että iltapukeutumista casualimpaa pukeutumista on hyvä noudattaa, mutta "tumma puku"-koodi tietenkin kertoo tilaisuuden astetta muodollisemmasta luonteesta. En ajatellut turvautua mustaan, sillä niitä siellä lienee ihan omasta takaa tarpeeksi.

Mutta, jea! Olo tuntuu ihan aikuiselta :)

Samaan postaukseen on tietenkin hyvä kertoa myös, että ostin tänään vaalean hiusvärin ja aion siis kemikaalien voimin varmistaa, että blondeilla yhäkin on hauskempaa :) (Ja sitten olo olikin ihan vähän vähemmän aikuinen.)