Ajattelen, siis olen. Tätä kuolematonta totuutta ajatellen marssin tänään luentojen jälkeen kirjastoon ja lainasin kirjoja, jotka käsittelevät insinöörinä olemista. joukkoon kuuluivat niin Insinöörin maailma, Insinöörin keittokirja sekä Survival Kit (keittokirja mammampojille) ja Intohimon panttivanki (Tommy Tabermanin runokirja, mutta silti!) Katsotaan, mitä ajatuksia nuo herättävät. Otin myös teollisuuden perusprosessit for dummies-tyyppisen perusteoksen, jonka avulla voin virittäytyä tunnelmaan lukemaan voimalaitosopin perusteiden sekä teknillisen termodynamiikan tenttejä varten.

Eksistentiaalinen onni on jatkunut myös tämän päivän puolellla...tai oikeastaan siitä on tullut melkein pysyvä olotila. Tietysti välillä on mietteliäitä hetkiä, mutta kumma kyllä, ne eivät liity millään lailla menneisyyteen. Se on huiman hienoa, en enää mieti yhtään, miksi menin naimisiin, miksi olen täällä Lappeenrannassa ja sen sellaisia itsesyytöksiä, joita pyörittelin ensimmäiset viikot yksin asuessani. Nyt tiedän, etten olisi näin onnellinen, jos kaikkea tuota ei olisi tapahtunut, sillä mitä pohjemmalla käy, sen korkeammalle voi nousta. Ja kun vielä tiedostaa sellaisen pienen himpun, että voin tulla vielä tästäkin onnellisemmaksi joskus... tulen sekopäiseksi jo pelkästä ajatuksesta!

Ajattelin kerran, etten koskaan ole rakastunut kunnolla, hullusti ja ihanasti ja täysillä. Olin kuitenkin väärässä. Ajattelin myös, että minun täytyy olla ihan hulluna seuraavaan henkilöön, jonka kanssa seurustelen... Hahhaa, kuinka oikeassa voi ihminen ollakaan! Näin juuri, mutta ero olikin siinä, että ennen epäilin, että näinköhän tunnistan sen rakastumisen tunteen edes, jos en ole sitä ennen kokenut. Kyllä sen vaan sitten vissiin tunnistaa, kun antaa itselleen luvan ja heittää typerät syyllisyyden tunteet laidan yli. Olen täysin tietoinen siitä, että edellä esitelty ajatus korkealle noususta ja alas syöksymisestä toimii toiseenkin suuntaan. On minuun ennenkin sattunut, silloin kuin viimeksi nousin korkealle. Siinäpä se vitsi onkin, tasaisella mennessä ei satu, mutta eipä koe niitä huippujakaan. Sattukoon jos sattuu, en minä olisi vielä vuosi sitten kuvitellut ikinä olevani näinkään onnellinen. Jopa nämä lyhyet onnen hetket ovat sen arvoisia, että olen valmis maksamaan niistä hinnan viime vuosien ahdistuksella ja mahdollisien seuraavien hetkien piinalla. Mutta nyt aion nauttia, kun kaikki on vielä mahdollista, eikä mitään edessä olevia ovia ole suljettu edestäni pois.

Kaiken tämän lisäksi tyytyväisyyteni vaikuttaa tietoisuus siitä, että seuraavissakaan parisuhteissani minun ei tarvitse luovuttaa itsenäisyyttäni pois. Pystyn ja osaan ottaa oman tilani, kuten myös pystyn antamaan sen sille toiselle puoliskolle. Aivan loistavia ahaa-elämyksiä sitä tuleekin! Enää en mieti, että säälittävää olla 22 ja avioeronnut. Nyttemmin ajattelen sen positiivisesti: mitä kaikkea olenkaan oppinut! Jos parikymppisenä on oppinut jotain näin paljon ja joutunut aktiivisesti kärvistelemään, mitä etua siitä onkaan seuraavalle 80 vuodelle, jotka aion vielä taarostaa täällä maan päällä (no, vähintäänkin). Silloinhan sijoitus, eli suoritettu kärvistely, on kannattanut :)

Loppuun vielä varoituksen sana: kaikki tuo insinöörikirjallisuus saattaa kokkaroittaa ajatuksenjuoksuani ja kököittää kirjoitteluani, mutta ainakin ehkä nuo liirum laarum rakkausjutut sitten jäävät vähemmälle. Vaikkapa mikäpä siinä tietysti rakkaudesta kirjoittaessa onkaan, mutta siitä on vaan jo kirjoitettu tässä maailmassa niin paljon, että tuntuu, että kaikki olennainen on sanottu jo monta vuotta sitten, eikä mikään ole siitä muuttunut. Vai onko???!!!