Ja sitten, yhtä-äkkiä, olinkin vapaa kahleista. Myös itse asettamistani. Ja varsinkin niistä! Kävikin niin, että asioiden ääneen sanominen vapautti minut kaikesta turhasta riipunnallisesta. Puhuminen ja lauantai-ilta :)

Kun olin perjantaina selvitellyt asioita aivan urakalla, ollut masentunut, ärtynyt, vihainen, surullinen ja ennen kaikkea pettynyt, päätin tehdä elämässäni jotain piristävää, ja lähdin ulos ylä asteen aikaisen poikaystäväni kanssa. Emme olleet pitäneet mitään yhteyttä yli kuuteen vuoteen, mutta törmäsimme jokin aika sitten facebookissa ja hän pyysi minut sitten ulos, kun kerran olin kotokulmilla käymässä. Kävimme ravintolassa syömässä (3 tuntia meni silmän räpäyksessä), sitten istuskelimme vähän iltaa "yksien, kaksien tai ehkä jopa kolmien" äärellä ja jatkoimme sitten vielä yökerhoon tanssimaan, josta hoipertelin kotiin mutkaista polkua vasta vähän ennen viittä. Oli oikein mukava ja hauska ilta! Juttua riitti koko ajan, ja oli erinomaisen virkistävää oikeasti bailaamalla bailata. Teoriamme oli hikoilla humala pois tanssilattialla, taisi onnistua ainakin osittain. Kaikki oli tietenkin aivan erilaista kuin silloin ennen, ja me molemmat olimme erilaisia.. ja toisaalta varmaan ihan samanlaisia. Oli kuitenkin superkivaa, en kadu yhtään että lähdin. Lisäksi pääsin eteenpäin typerissä, surkeissa ajatuksissani.

Ei kevättä kuitenkaan voi kesyttää. Yhtä ihana, kuin on keväinen päivä. Yhtä villi, kun on keväinen puro. Yhtä vastustamattomalla voimalla murtautuu kaikista kahleistaan. Olen niin onnellinen, että käänsin ehdottoman ehkän itselleni ehdottomaksi eiksi. Sitä ihmistä en kuitenkaan halua satuttaa, ja tässä vaiheessa mikä tahansa parisuhde olisi minulle kahle. Kuin talvi, joka puristaisi, kuin talvi, jonka otteesta pitäisi sitten väkisin taistella irti.

Ei murhe mieltä murenna koskaan. Tunnen mitä tunnen, kunhan vaan tunnen! Harmaus on takana, samoin kaikenlaiset kahleet. Ystävyys voi jatkua, en minä ole katkera. Iloinen vaan! Odotin kyllä, että olisin hiukan ollut enemmän murheellinen ja saanut vähän itkeä sängyn pohjalla, mutta en nyt sitten viitsi tiristää väkisinkään. Olenhan kuitenkin vilpittömän riemuisa kevään lapsukainen!