Suuri osa minusta ajattelee kauniita asioita. Pieni osa minusta pohtii melko yksinkertaista elämää. Haaveilen vähän pienestä second hand-puodista, jossa myisin ja vuokraisin kierrätettyjä ja tuunattuja vaatteita ja asusteita ja kenkiä. Tämä on nyt tullut jostain syystä ihan puun takaa. Hmm..

Puodin toinen seinä olisi pinkki ja toinen turkoosi. Seinällä olisi ihania taluja, ja huoneen sivuilla rekit täynnä ihanuuksia. Hyllyillä olisi houkuttelevasti esillä asusteita ja kenkiä, ehkä korujakin... Kaikki kierrätettyä, vintagea jne.

Ulkopuolella olisi pylväät, joissa aina vaihtuisi teema vuodenajan mukaan. Syksyllä köynnöksiä, joissa on punaisia vaahteranlehtiä, talvellä kuuraa, lumilyhtyjä, jouluna joulujuttuja. Keväällä koivunlehtien silmuja, herääviä kukkia, kukkaruukuissa narsisseja ja tulppaaneita. Vappuna ilmapalloja! Kesällä kaikkea huisia, kuten ahvenanmaalaisia juhannussalkoja, kukkaköynnöksiä ja vaikka pirtanauhoja, jos siltä tuntuu :)

En yleensä pidä idoleita, mutta imen ajatuksia ja asenteita henkilökuvista, haastatteluista ja elämästä. Pink sanoi keikallaan, että rokkaa mieluiten oman rumpalinsa tahtiin ja elää nyt eikä haaveile. Aikamoinen asenne, sanoisin!

Suuri osa minusta ajattelee kauniita asioita. Pieni osa minusta pohtii melko yksinkertaista elämää. Haaveilen vähän pienestä second hand-puodista, jossa myisin ja vuokraisin kierrätettyjä ja tuunattuja vaatteita ja asusteita ja kenkiä. Tämä on nyt tullut jostain syystä ihan puun takaa. Hmm..

Puodin toinen seinä olisi pinkki ja toinen turkoosi. Seinällä olisi ihania taluja, ja huoneen sivuilla rekit täynnä ihanuuksia. Hyllyillä olisi houkuttelevasti esillä asusteita ja kenkiä, ehkä korujakin... Kaikki kierrätettyä, vintagea jne.

Ulkopuolella olisi pylväät, joissa aina vaihtuisi teema vuodenajan mukaan. Syksyllä köynnöksiä, joissa on punaisia vaahteranlehtiä, talvellä kuuraa, lumilyhtyjä, jouluna joulujuttuja. Keväällä koivunlehtien silmuja, herääviä kukkia, kukkaruukuissa narsisseja ja tulppaaneita. Vappuna ilmapalloja! Kesällä kaikkea huisia, kuten ahvenanmaalaisia juhannussalkoja, kukkaköynnöksiä ja vaikka pirtanauhoja, jos siltä tuntuu :)

En yleensä pidä idoleita, mutta imen ajatuksia ja asenteita henkilökuvista, haastatteluista ja elämästä. Pink sanoi keikallaan, että rokkaa mieluiten oman rumpalinsa tahtiin ja elää nyt eikä haaveile. Aikamoinen asenne, sanoisin!

Tänään lopetin dipan kirjoittamisen ja poljin kirjastolta kotiin. Muistin nähneeni aamulenkillä kypsiä vattuja pusikossa, joten päätin lähteä keräämään punaisia herkkuja talteen. Olisi niitä sitten kiva jälkiruuaksi napostella ja laittaa vähän pakkaseenkin, semmoinen säilöjätyyppi kun tunnetusti olen.

Kotiin päästyäni laitoin ruuan käytännöllisesti uuniin sekä sieppasin koiran ja todella yläkanttiin arvioidun määrän pikkurasioita ja lampsin pöpelikköön. Olen lähimetsikköjen suosimisen kannalla, sillä kaupunkien luontoa voi hyödyntää myös ravitsemustarkoituksessa aivan hyvin!

Hiki päässä ja kintut naarmuilla vatukoista ja näppylöillä nokkosista keräsin pieniä vattuja sinnikkäästi. Menneiden aikojen isoäidit kuiskivat korvaani, miten haaskausta olisi jättää marjoja metsään. Miten mukavaa niitä sitten on ottaa pakkasesta talvella! Paarmat pörräsivät ympärilläni ja itikat vinkuivat minkä kerkesivät pistoiltaan. Aloin epäillä homman mielekkyyttä.

Vattujen kerääminen ei ole mielestäni kyllä hommista mukavimpia, uskaltauduin pohtimaan varovaisesti. Oikeastaan mielessäni soi jatkuva valitusvirsi kivikoista, hyttysistä, paarmoista, silmiä kirvelevästä hiestä. Itsellenihän minä näitä kerään, kukaan ei pakota, muistutin. Läiskäyttäessäni taas yhden kiusankappaleen mahdollisimman vaikeasta paikasta selkäpuolelta tajusin, etten oikeastaan edes tykkää vatuista. En tuoreena enkä pakastettuna.

Hämmästyin oivalluksesta niin, että piti ihan pohtia hetken aikaa. Kun sitten huomasin istuvani keskellä karseinta viemärinhajua ikinä päätin siltä perstuntumalta kävellä kotiin. Olkoon vatut ja esiäitien henget keskenään ryteikössä!

Kotona aloin siivota vähäistä saalistani. Joka toisessa oli mato ja joka toinen yökötti minua niin paljon, että ne päätyivät yhteen pieneen rasiaan ja pakastimeen. Halusin varmistaa, että mahdollinen huomaamatta jäänyt proteiinilisä olisi ainakin erittäin kuolleessa muodossa, jos joskus erehdyn hätäpäissäni sen vatturasian kaivamaan pakastimen pohjalta.

Yksi yrittäjävalmennuksen tehtävä haastoi miettimään omaa päätymistään yrittäjäksi. Kirjoitin tekstin pohdiskellen ja päätin sitten, että voisihan sen tännekin lisätä. Ymmärsin tekstiä pohtiessani ukkini vaikutuksen tämän hetkiseen tilanteeseeni. Teksti onkin osaltaan kiitos ukilleni, joka sai juuri pahan sydänkohtauksen ja joka tällä hetkellä makaa sydänvalvonnassa. Voimia ukille, olet minulle tärkeä!

Heipä hei,

johan tässä on aikaa kulunutkin viime postauksesta. Bloggailu on keskittynyt enemmän toisen blogini (viherpesua) puolelle sen liittyessä uuden yritykseni nettimarkkinointiin samalla. Tai pitäisi liittyä, omat intressini koskevat enemmänkin ajatuksieni jakamista ja kansan syvien rivien valistamista (pitäisikö sännätä päätä pahkaa politiikkaan?).

Elämä on sujunut hyvin, viime päivityksen jälkeen asunto on ostettu ja rempattu (viimeisiä viilauksia vaille) sekä yritys tosiaan perustettu. Siipan kanssa menee edelleen mainiosti, vuosi on jo samoja polkuja tallattu! Kaikessa tekemisessä on mennyt suunta ylöspäin asenne- ja onnistumistasolla. Taloudellisia uhrauksia on tietysti tehtävä, mutta sinnittelyä ja kitkuttelua on ajateltava sijoituksena tulevaisuuteen.

Toinen osakas yrityksessäni pitää "perse edellä puuhun"-nimistä blogia, joka löytyy ainakin onnistamon facebookin sekä nettisivujen linkistä. Se keskittyy kertomaan yrittämisen aloittamisesta. En viitsi mennä skeittaamaan samalle rampille, hän kun on miehenä ja vasta-aloittaneena bloggaajana herkkä kilpailuasetelmille. Niinpä kirjoittelen yrittäjäajatuksistani muiden ihmeellisyyksien ohella tämän blogin puolella.

Yrityksemme palvelutarjoama on muokkaantunut käytännössä kuukaudessa kahdeksi tiukasti tuotteistetuksia paketiksi, jotka koostuvat niinikään kumpikin kolmesta tuotteistetusta moduulista. Tämä ei ole mikään mainos, mutta kun keskimääräisen olemassa olevan tiedon mukaan yhden palvelun tuotteistamiseen menee 4-5 henkilöltä 2-3 kuukautta, kertoo tämä jotain tahdistamme. Silti, kivaa on ollut, vaikkei pienimuotoisilta erimielisyyksiltäkään ole vältytty. Yhtiökumppanille on tainnut vastikään ilmetä kantapään kautta, että en olekaan ihan vietävissä :D No, parempi hänenkin tiedostaa se näin alkuvaiheessa.

Vapaa aikataulu työteon suhteen (tai sen puute) antavat itselle mahdollisuuksia toteuttaa päivän miten haluaa. Toisaalta tulee hirmu paljon myös haasteita. Itsellä on ollut vähän väliä huono omatunto tehtyjen tuntien määrästä (liikaa, jolloin oma itse ja parisuhde kärsii tai olevinaan liian vähän (olenko laiska?)). Viime yönä, kun en saanut unta vaan raapustelin kesäyön kelmeässä valossa ideoita paperille siipan nukkuessa makkarissa autuasta unta, sain ehkä tähän asti tärkeimmän oivalluksen: omaa elämääni minä tässä teen. En tee töitä muille kuin itselleni, saan ihan itse valita mikä kiinnostaa, mikä on tarpeeksi minulle ja tosiaan: kaikki mitä teen, tulee takaisin itselle. Jo loppui ahdistus ja unikin tuli!

Nukahtamisen hetkellä mietin vielä frendien Phoebea. Miten hullun innokas ja utelias hahmo! Aktiivisuus synnyttää aktiivisuutta ja ainakin tekevälle sattuu!

Palaamisiin piakkoimmin kuin parin kuukauden päästä ;D