Tulin aamulla toimistolle, ja kaivoin punaisesta käsilaukustani pinkin uuden miniläppärini. Asetin sen omalle työpöydälleni (!!!), kaappasin jonkun muun verkon käyttööni ja aloin naputtelemaan (ja ei, en vain päivittänyt facebook-profiiliani, vaan tein oikeasti töitä). Henkilöstöpäällikkö, jonka läheisyydessä työpisteeni sijaitsee, halusi samanlaisen heti, ja alkoi surffailla netissä (kenkäkauppa Zion sivujen ohessa).

Myyntipäällikkö käveli ohi ja tykkäsi läppäristäni kovasti. "Aika hellyttävä, vähän niinkuin läppäri, muttei oikein kuitenkaan." Tätä ennen hän puhui narsistisuuden huipentumasta, eli että meinasi asentaa kotiinsa järjestelmän digitaalisesta yleisöstä, joka reagoisi äänenvoimakkuuteen. Saisi boostia kitaransoiton harjoittelulle.

Markkinointiassari kävi selvittämässä henkilöstöpäällikölle eilisiä kenkäshoppailuja. Päädyimme kolmestaan surffailemaan taas Zion uutuuslistalle ja arvioimaan niitein koristeltujen jeesussandaalien käyttömukavuutta suhteutettuna dorkaan ulkonäköön.

Ei saa ymmärtää väärin. Olen tehnyt tosi paljon myös töitä, ja konsulttiin ollaan oikein tyytyväisiä. Lisähommia pukkaa, nytkin Stadin vierailu venyy maanantai-iltaan, ja minut pyydettiin myös kouluttamaan pariksi iltapäiväksi. Olen siis ihan uskottava pinkistä läppäristä ja naisellisesta lookista huolimatta :) Päätökseni siitä, että ulkonäkö ja oheistuotteet eivät saa vaikuttaa uskottavuuteen, pitää siis paikkansa. MOT.

Lähipäivien tärkein opetus on kuitenkin se, että titteleistä huolimatta ihmiset eivät ole pelottavia. Yhtälailla niillä on intohimonsa, pelkonsa ja mielialanhäiriönsä, kipeät lapsensa ja parisuhdeongelmansa (logistiikkapäällikkö avautui puhelimessa paremmalle puoliskolleen, aiheena määrittelemättömän kodinkoneen hankinta). Nyt on oikein paljon rennompi mieli vakuuttamaan kaikki tuolla lanseerausiltapäivässä!