Pakkohan on tietysti kertoa vielä keskiviikon kokkareista, eli TAFfin järjestämästä apurahojenjakotilaisuudesta Helsingissä Säätytalolla. Kuten aiemmin kirjoitin, pukukoodi oli "tumma puku" ja kellonaika 15-18. Tiedossa oli musiikkiesityksiä, puheita, ilmastoesitelmiä ja cokctaileja sekä verkostoitumista.

Lähdimme Kuopiosta kollegan kanssa aamujunalla, teimme junamatkan tiukasti töitä (uskomattoman tehokasta muuten!) ja ehdimme Helsingin päädyssä vielä käydä syömässäkin ennen tilaisuutta. Se olikin tarpeen... aloin taas olla kiukkuinen ja nääntynyt, kun edellinen ateriointi oli aamupala noin puoli seiskan aikaan aamulla. Ne, jotka mahdollisesti ovat matkustaneet kanssani, voivat nyt peittää kauhuissaan silmänsä ja jatkaa lukemista sormien välistä. (Söin Rossossa oikein hyvää lohta ja tulin lopulta paremmalle tuulelle, ja säästyin mottaamasta kollegaa kovin pahasti).

Säätytalolla katselin ympärilleni ja ajattelin olevani ruotsalaisissa hautajaisissa. Kyllä, kaikki olivat mustissa (paitsi minä) ja kyllä, kaikki puhuivat ruotsia (paitsi minä). Olin kuin huutomerkki kipsutellessani violetissa mekossani ja hopeanvärisissä "kohtuukorkeissa" korkkareissani ympäri Säätytaloa. Vähän oli olo, että mikä ei kuulu joukkoon? No, kollega patistettiin muiden apurahojen saajien kanssa toiseen huoneeseen, niin minä reippaana tyttönä etsiydyin juttusille viereeni parkkeeranneen herrasmiehen kanssa. Ruotsikin sujui jokseenki tönkösti, mutta vetreytyi jonkin ajan kuluttua... kunnes mies kyllästyi ja hiljeni, eikä enää puhunut mitään. Niimpä vietin loppuajan ollen tyytyväinen siitä, että ylipäätään ymmärsin ne ruotsinkieliset puheet ja esitelmät. Ja kyllä siellä suomeakin puhuttiin, ehkä hieman murtaen tosin.

Lopuksi olleessa cocktailtilaisuudessa oli tarjolla viiniä (eivätkö ne tajua, että suurin osa palkituista oli teekkareita??) ja pienenpieniä erisorttisia tarjottavia. Oikein oli hyviä. Koska en itsekään ole lyhimmästä päästä, eivätkä korkokengätkään olleet matalimmasta päästä, niin oli hauskaa, kun ensimmäisenä kanssani ilmaantui keskustelemaan varmasti maailman pisin mies. Metallialalla toimiva toimitusjohtaja oli oikein hauskaa seuraa ja saimme aikaan väittelynkin ilmastoa koskien. Hänen mielestään keskustelumme oli riemastuttava. Mitä siitäkin pitäisi ajatella?? No, onneksi löysin joukosta myös tutun naaman Lappeenrannan ajoilta, jonka kautta pääsin taas keskustelemaan todella mielenkiintoisien tyyppien kanssa. Oikein mukava iltapäivä, täytyy sanoa :D

Tiukka analyysi juhlapaikasta: Säätytalo oli olevinaan hieno, mutta ehkä ajankuvalle tyypillisen mahtipontinen. Sävyt olivat tummat ja lamput hehkulamppuja, ikkunat isot, eli kamala energiankulutus. Porukkaa oli kuin maaningan pellolla, eli onneksi kylmä ei kuitenkaan päässyt tulemaan. Portaikot ja pylväät olivat tilaavievät ja massiiviset. Naistenhuone oli tavanomainen. Lattiat eivät tukeneet korkkareilla kävelyä (laatat olivat epätasaiset).